Meiltä jäi viime viikon toiset dobo-treenit väliin johtuen järkyttävästä lumimyräkästä. Kun aamulla heräsin kellonsoittoon ja yritin tihrustaa ikkunasta ulos, en nähnyt mitään. Ikkunaan oli jäätynyt vettä ja räntää sellainen kerros. Ulkona lumi satoi maasta ylöspäin, semmoinen puhuri kävi. Maalla asumisessa on se huono puoli, että treenaamaan on pitkä matka. Lähimmän seuran halliin on matkaa noin 25 kilometriä ja doboon melko tarkalleen 40. Joskus on pakko luovuttaa ja jäädä kotiin.

Eilen meillä oli taas kouluilta ja sen myötä ollaan innolla alettu treenata vapaaehtoista katsekontaktia kaikkien koirien kanssa. Mun koirathan Ringoa lukuunottamatta on opetettu katsekontaktiin käskysanalla. Nyt pitääkin sitten pyöräyttää paletti omaa ajattelua myöten päälaelleen ja alkaa ajatella katsekontaktia yhteisenä kielenä, ei temppuna. Miksikö? Siitä seuraa jo nyt paljon hyvää mun ja koirien suhteelle ja lisäksi se johtaa moneen muuhun rutiiniin tulevaisuudessa, mitkä taas luovat lisää turvallisuutta mun koirille. Hassua on ollut huomata, että tuo Ringo, jota ei siis ole katsekontaktiin käskytetty, hakee sitä kaikista koirista eniten itselleen hämmentävissä tilanteissa. Sen kanssa päästään ehkä helpoimmalla.

Ylihuomenna lähden etelän aurinkoon viikoksi ja jätän koirat Suomeen. Palataan sen jälkeen asiaan.