Pitkästä aikaa, hei vaan kaikille! Olen muistanut kyllä blogin, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella, kun aika on ollut rajallista. Viime postauksen jälkeen meille on syntynyt kaksi ihanaa beaglepentuetta, Bond-pentue ja Ilo-pentue. Bondit syntyivät Kirpulle ja Ilot Ellille, molempien isänä on meidän Ringo. Onpahan tullut paljon uutta ajateltavaa näiden ihmeiden myötä :) Muutaman mutkan jälkeen meille muutti paluumuuttajana Ilo-pentueen ainut narttu, Alma. Alma täyttää pian 8 kk ja ollaan hyvällä tiellä yhteiselon sujuvuudessa ja opin tien alussa. Alma on aloitellut doboa isänsä jalanjäljissä ja on kyllä varsin fiksu pieni tyttönen. Muutenhan korona on hiljentänyt kaiken harrastamisen ja jotain nyt on yritetty harrastella kotioloissa. Mm. noseworkia ollaan harjoiteltu etäkurssina ihan kaikkien neljän beaglen kanssa.

Se syy, mikä sai minut taas kirjoittamaan, on tämä viime viikolla esille tullut suojelukoirien pahoinpitely. Kun olen antanut kyynelten tulla ja tunteiden tasaantua, yritän kirjoittaa asiasta (ja sen mukanaan tuomista vastakkainasetteluista) maltilla ja kiihkottomasti. 

Suojelu on upea harrastus siihen soveltuville koirille. Suojelu on myös yhteiskunnallisesti arvokas harrastus. Poliisikoirat eivät synnytä poliisikoiria, vaan tähän virkaan valitaan koiria siviilikasvattajilta. Niiltä, joiden koirilla löytyy meriittejä tästä lajista. Jos joutuisin tilanteeseen, jossa poliisikoira puolustaa minua tai minun omaisuuttani rikolliselta, en haluaisi, että tämä koira pötkii pakoon, kun rosmo huutaa "böö". Millä koiran tapaa käyttäytyä tositilanteessa testataan muuten kuin järjestämällä tämmöinen tilanne? Ja siksi suojelu on tarpeellinen harrastus. Täytyy muistaa, että lajiin kuuluu myös jäljestys ja tottelevaisuus eikä se ole pelkkää hihan puremista.

Tästä tullaan siihen todelliseen ongelmaan. Jos koirasta pitää puristaa nämä reaktiot raa'alla pahoinpitelyllä, onko tämä koira sitten jalostusmateriaalia? Ei ole. Sillä ei ole resursseja omissa rakennuspalikoissa. Ja tämmöinen "lajissa pärjääminen" vääristää asioita, jos nyt ei muutenkaan ole missään mielessä hyväksyttävää. Siksi on hyvä, että tämmöinen väkivallan kulttuuri nyt tuli esiin ja asiat tutkitaan kunnolla. 

Se, mikä minua on alkanut harmittaa, on monen "tosiharrastajan" vastaveto tähän suojelukeskusteluun. Se, että naureskellaan ja jossain määrin kyseenalaistetaan positiivinen koirankouluttaminen. Sanotaan, että kun se ei vaan toimi. Puhutaan halveksuen "puudeleista, joille ei saa sanoa edes ei". Ja tästä puhutaan, vaikka ei olla itse edes kokeiltu. Itsehän olen vahvasti se nakilla (tai mieluummin lihapullalla - sanoo beaglet) kouluttaja, joka pyrkii välttämään ein sanomista. Makupalojen arvon varmasti kaikki ymmärtää, sitä ei tarvitse selitellä. Olen myös lukenut, että joskus vietti vie voiton makupaloista. Tämän allekirjoitan metsästyskoirien omistajana. Tämän allekirjoitan myös jonkun verran koirien suvunjatkamisviettiä seuranneena sekalaumassa. Silti olen sitä mieltä, että nakki on hyvä väline, turvallinen jos sitä ei syötetä liikaa (suolan ja mahdollisten kertyvien kilojen takia) ja sillä ei voi saada aikaan vahinkoa koiran luottamukselle meitä kohtaan. Vietit on tunnettava ja niiden olemassaolo hyväksyttävä, jos niiden annetaan syttyä. Siksi on ensin treenattava toimivat komennot tilanteisiin, joissa koira "syttyy". Ja tämä jos joku on tehtävä varsin positiivisen vahvistamisen kautta. Ei niin, että koira ensin tekee, mitä siltä odotetaan, ja sitten sitä satutetaan kun se ei lopetakaan. 

Ja miksi en käytä sanaa "ei" koirien kanssa? Syy ei ole se, että koirille tulisi paha mieli. Mulla on koirille sanat (käskyt, komennot, miten kukaan nyt haluaakaan niitä nimittää). "Istu" tarkoittaa istumista. "Maahan" tarkoittaa maahan menoa. "Seuraa" tarkoittaa seuraamista. "Mennään" tarkoittaa vapaata näyttelyseuraamista. "Tyyny" tarkoittaa etutassujen nostamista milloin millekin alustalle. "Laitetaan hattu päähän" tarkoittaa pannan laittamista. "Takasii" tarkoittaa peruuttamista. Sanoja on paljon ja jokaisen merkitystä on harjoiteltu. Ja kaikille koiraharrastajille on selvää, että meillä on yksi käsky, johon liittyy koiralla yksi toiminta. "Ei" on taas sana, joka liittyy meillä ihmisillä moniin tilanteisiin. Se ei lopulta tarkoita koiralle yhtään mitään. Jos sanaa ei käytetään vain yhdessä tilanteessa, koira oppii sen merkityksen kyllä. Mutta jo puheessa me käytämme sitä niin paljon, että se ei opeta koiralle mitään. Koiralle on reilumpaa opettaa muita käskyjä, kuten "irti", "seis", "oma paikka" jne. niihin tilanteisiin, joissa me helposti huudamme sen EIn. Koira tietää, mitä me tarkoitamme ja siitä toiminnasta voimme sen palkita. Ei on sana, josta harvoin seuraa koiralle mitään tavoittelemisen arvoista. Tämä on se syy, miksi mun koirille ei sanota ei. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä se joskus huulilta purkautuu ihan ensireaktiona. Kuten mun koirat vaikka varastaa pöydän reunalta juustonpalan, jos se on saataville jätetty. Niin me ollaan tapojemme orjia.

Tämä tästä ja seuraavalla kerralla lisää. Koiraharrastaminen tarvitsee nyt välittämistä ja yhteisymmärryksen hakemista. Rauhaa kaikille <3